Koiramme Rukalla, Kuusamossa

 

Erä-Susi Rukan koiratarhalla on noin 200 vetokoiraa. Vetävät koiramme ovat innokkaita, juoksemista rakastavia kilttejä valjakkokoiria. Osa niistä on alaskanhuskyja, osa siperianhuskeja ja osa risteytyskoiria, joiden taustalta löytyy mm. siperianhuskya ja setteriä. Tärkeintä on koiran into vetämiseen, helppo käsiteltävyys sekä rakkaus ihmisiin. Meillä ei ole susi risteytyksiä eikätkä koiramme ole agressiivisia.

 

Koiristamme lähes kaikki ovat syntyneet meillä. Pennut aloittavat harjoittelunsa vetokoiriksi n. 7 kk:n ikäisinä vanhempien rauhallisten koirien vieressä harjoituslenkeillä. Noin vuoden ikäisinä ne ottavat ensimmäisen kerran tuntumaa työelämään asiakas-safareilla, mikäli koira on siihen valmis.

 

Kesä ajan koiramme lepäävät ja syövät sekä keräävät voimia tulevaa talvea varten. Retkeilemään koirat pääsevät husky-hikingissa. Kotieläipiha avoinna. Kun ilmat viilenevät syyskuussa alle +10 asteeseen, aloitamme kärryharjoitukset. 

 

Järjestämme huskysafareita Rukan tarhaltamme käsin. Teemme valjakkoretkiä muutaman kilometrin pyrähdyksestä aina 30 km:n päivämatkoihin ja 5 päivän viikko safareita. Annamme asiakkaillemme perusteellisen ajo-opetuksen, jonka jälkeen asiakkaat ajavat yleensä valjakoita itse. Myös nuoret voivat päästä ajamaan itse valjakkoa! Kerro varatessa toiveesi, niin laitamme sinulle valjakon, mitä pystyt turvallisesti ajamaan. Ajo-opetus kielinä löytyy suomi, ruotsi, englanti ja venäjä. Tilauksesta myös saksankieli.


Toteutamme safarit turvallisesti. Oppaamme ovat mukana äänettömällä ja hajuttomalla 4-tahti moottorikelkalla, jolloin opas pääsee nopeasti auttamaan, mikäli siihen on tarvetta. Valjastamme kuusi koiraa reen eteen, jolloin kaksi ihmistä kulkee mukavasti, toinen ajaa, toisen istuessa kyydissä porontaljoilla. Päivä retkilläkin on mahdollista myös ajaa yksin ilman kyytiläistä, jolloin meno on tosi vauhdikasta ja vaativaa. Viikko safareilla ajetaan yksin ja kyydissä kulkevat varusteet.  Reittimme ovat turvalliset ajaa ja oppaamme ovat aina auttamassa sinua.

 

PS. Tarhallamme on myös poroja PEKKA, MASA, LUMIKKI, HILLA  ja HIPSU

 

HUSKYSAFARIT

>>>> TARHAVIERAILU & ELÄINPIHA

VETOKOIRAN VUOSI

KOIRIEMME HOITO

HARJOITTELU ja TOP

OPPAAMME RUKALLA

 

 

 

 

 

 

  
 
Y-TUNNUS: 1516374-2
KÄYNTIOSOITE: Rukajärventie 30, 93825 Rukatunturi
PUHELIN: +358 (0)40-57 00 279
   
EMAIL: husky@erasusi.com
© Erä-Susi 2017
Rovanetti